Vuonna 1866 rakennettu numero 238 kohoaa viisi kerrosta kellarikerroksen yläpuolelle. Sen pinta-ala on noin 4 600 neliöjalkaa, ja se sijaitsee 19 kertaa 100 jalan tontilla. Rakennuksessa on hiljattain kunnostettu kalkkikiven sävyinen julkisivu sekä paneloitu hissi, joka palvelee kaikkia kerroksia. Sisätiloja muokkasi sen 1960-luvulla omistanut Pierre Scapula, pariisilainen suunnittelija, jonka toimeksiantoihin kuuluivat muun muassa Stavros Niarchoksen huvijahdin sisätilat sekä prinsessa Lee Radziwillin New Yorkin ja Pariisin kodit. Scapula vastaa siitä ranskalaisesta tunnelmasta, jonka talossa nykyään aistii. Myöhemmin talosta tuli Euroopan unionin ensimmäisen Yhdistyneiden kansakuntien edustajan newyorkilainen asunto. Nykyisin se on entisöity museotasoisten standardien mukaisesti 1700-luvun hengessä.

Sisään astuttaessa vierasta tervehtii klassiselle kaupunkitaloarkkitehtuurille ominainen huonesarja: eteishalli, suuri salonki ja seurusteluhuone.

Ensimmäisenä saavutaan koko huoneen kokoiseen eteisaulaan, josta pääsee hissillä kaikkialle taloon ja joka samalla takaa muiden kerrosten yksityisyyden. Paneelointi on täällä pelkistettyä, ja se on saanut mallinsa Versailles’n Ludvig XV:n yksityissviitin ulkopuolella sijaitsevasta vartioväen salista. Marmorialattian kuviointi, bombé-lipasto, peilit ja seinävalaisimet sopivat kaikki aikakauteen. Aulasta avautuvat vierasnaulakko sekä räikeän rokokootyylinen Gold and Onyx -puuterihuone.

Seuraavaksi noustaan leveitä portaita, joita seinät eivät täysin sulje, mikä mahdollistaa visuaalisen yhteyden alapuoliseen tilaan sekä suuren salonkin peileihin ja kristallikruunuun. Huoneessa on kaksitoistajalkaiset huonekorkeudet sekä kolmesataa vuotta vanha Île-de-France-tyylinen paneelointi ja takka, jotka Scapula toi Ranskasta. Puulämmitteinen takka on toimintakuntoinen. Suuressa peiliseinässä on Nicolas Lancret’n (1690–1742) maalaus, ja sähköistetty antiikkinen kristallikruunu on peräisin Dakotan paronitar Albuquerquen asunnosta. Ranskalaiset pariovet avautuvat parvekkeelle, jolta avautuu näkymä puutarhan rauhaan. Versailles’n parkettilattia, antiikkikalusteet ja integroitu äänentoistojärjestelmä viimeistelevät tämän poikkeuksellisen huoneen.

Sen yhteydessä sijaitsee seurusteluhuone, jonka Scapula suunnitteli Salle de Glaceksi eli peilisaliksi. Siinä hän jäljitteli 1700-luvulla suosittua huonetyyppiä aidon mittasuhteisine paneeleineen ja kultalehtikoristeluineen. Suljetut kirjahyllyt, kullatut pronssiset valaisimet ja suuri työpöytä mahdollistavat tilan käytön toimistona, kirjastona tai lisätilana vieraiden vastaanottamiseen.

Yhtä kerrosta ylempänä sijaitsee päämakuuhuonesviitti, jonka paneelointi on ranskalaista tammea au cappuccine -viimeistelyllä. Tuodun ranskalaisen takan yläpuolella on yli sata vuotta vanha seinämaalaus ”Roomalaisen forumia rakentamassa”, jonka talon ensimmäinen omistaja toi häämatkaltaan takaisin New Yorkiin. Sviitissä on kaksi vaatehuonetta ja kiinteitä säilytystiloja. Sen yhteydessä on valkoista Carraran marmoria oleva kylpyhuone, jossa on kuusijalkainen kylpyamme ja kaksi pesuallasta.

Samassa kerroksessa, rakennuksen etupuolella, sijaitsee vierashuone, joka on sisustettu pienen Chambre de Parade -huoneen tyyliin ja jonka erityispiirteitä ovat vuodeverhot ja paneelointi. Seinät on verhoiltu Scalamandrén silkillä, ja huone on kalustettu Ludvig XV:n tyyliin. Huoneen yhteydessä oleva ikkunallinen kylpyhuone on viimeistelty vihreällä marmorilla, ja siinä on suuri, harvinainen purppuranvärinen marmorinen allastaso. Pukeutumiskylpyhuoneessa on vaatekaappeja ja kiinteitä säilytystiloja.

Ylimmässä kerroksessa on puutarhaan avautuva venetsialaistyylisesti koristeltu makuuhuone, jossa on takka ja kolme kallistuvaa ja kääntyvää ikkunaa. Siihen kuuluu pukeutumishuone, jossa on valkoinen allas kultaisine hanoineen ja jalkoineen, vaatehuone sekä viidellä erilaisella marmorilla viimeistelty kylpyhuone. Etupuolella on kahden huoneen ja kylpyhuoneen henkilökuntasviitti, jonka voi sulkea erilleen muusta talosta ja jonne pääsee hissillä. Hämmästyttäviä yksityiskohtia löytyy täältäkin: sängynpääty on korkealaatuinen pronssivalos, joka näyttää nykyään olevan peräisin Grand Central Terminalin jo kauan sitten puretun pohjoisjulkisivun oven yläpuolisesta paneelista.

Viimeisenä on viidennen kerroksen kattohuoneisto, joka on sisustettu vuosisadan puolivälin moderniin tyyliin ja poikkeaa täysin muusta talosta.

Built in 1866, Number 238 rises five stories over a cellar. It has approximately 4,600 square feet on a 19 by 100-foot lot, a newly restored limestone-toned facade, and a paneled elevator serving every level. Its interiors were shaped by its 1960s occupant, Pierre Scapula, the Parisian designer whose commissions included yacht interiors for Stavros Niarchos and the New York and Paris homes of Princess Lee Radziwill. Scapula is responsible for the French ambiance we see in the house today. Later, the house became the New York residence of the first European Union Representative to the United Nations. At present it is restored to museum quality standard in the spirit of the eighteenth century.

Upon entering you are greeted by the sequence of rooms mandatory to classic townhouse architecture: Anteroom, Grand Salon and Drawing Room.

First, you arrive at the room-size Foyer, which provides access to the whole house by elevator while assuring privacy to the other floors. Here the paneling is simple, patterned after the Guard Hall outside the Louis XV private suite at Versailles, and the marble flooring pattern, the bombé chest, the mirrors and the sconces are all appropriate to the period. A guest closet and the Gold and Onyx Powder Room, in the flamboyant Rococo style, open off it.

Next, you ascend the wide stairway, which is not fully enclosed by walls and allows a visual connection from the space below to the mirrors and crystal chandelier of the Grand Salon. Here are twelve-foot ceilings and three-hundred-year-old Île-de-France style paneling and a fireplace, both brought from France by Scapula. The woodburning fireplace works. The large mirror trumeau contains a painting by Nicolas Lancret (1690-1742), and the electrified antique crystal chandelier came from the residence of the Baroness Albuquerque in the Dakota. Twin French doors open to a balcony overlooking the tranquility of the garden. Parquet de Versailles flooring, antique furnishing and an integrated sound system complete this exceptional room.

Adjoining is the Drawing Room, styled by Scapula as a Salle de Glace, or mirror room, in which he replicated an eighteenth-century favorite with authentically proportioned panels and gold leaf moldings. Enclosed bookcases, doré bronze lighting fixtures and a large desk allow the space to be used as an office, a library or additional entertaining space.

One floor above is the Primary Suite, paneled in French oak in an au cappuccine finish. The imported French fireplace is topped by a canvas mural more than a hundred years old, "The Construction of the Roman Forum," brought back to New York from his honeymoon by the first owner of 238. There are two walk-in closets and built-in storage, and adjoining is the white Carrara marble bath with a six-foot soaking tub and double sinks.

On the same floor, at the front of the building, is the Guest Room, styled in the manner of a small Chambre de Parade and notable for its bed hangings and paneling. The walls are covered in Scalamandré silk, and the room is furnished in the Louis XV style. The ensuite windowed bath is finished in green marble with a large, rare purple marble vanity sink, and the dressing bath contains closets and built-in storage.

On the floor above is a Venetian decorated bedroom overlooking the garden, with a fireplace, three tilt-and-turn windows, a dressing room with a white vanity sink and gold fixtures and legs, a walk-in closet, and a bathroom finished in five kinds of marble. At the front there is a two-room-and-bath staff suite which can be shut off from the rest of the house and reached by elevator. Even here wonders abound: the headboard is a high-quality bronze casting that now appears to have come from an overdoor panel of the long-demolished north facade of Grand Central Terminal.

At last , the fifth-floor penthouse, done in a mid-century modern style, entirely different from the rest of th